Patikointi

Ärjänsaaressa risteilee useita polkuja. Polut on viitoitettu. Vaikka niitä ei ole merkitty maalimerkein, kulkija pysyy hyvin selkeästi näkyvillä reiteillä. Eksymisvaaraa saarella ei ole. Koko saaren kiertävä polku on noin 10 km pitkä, mutta retken voi lyhentää itselleen sopivaksi käyttämällä erilaisia reittivaihtoehtoja. Polut ovat helppokulkuisia, kosteisiin kohtiin on rakennettu pitkospuut. Alueella on luvallista liikkua myös merkityn reitin ulkopuolella. Liikuthan mieluiten polkuja pitkin, jotta kulumisherkkä saari säilyy yhtä hienona seuraavillekin kävijöille.

Kaksi lasta kävelee mantymetsässä olevalla polulla.

Nähtävyyksien ja näköalojen katselu

Ärjänsaaren korkeilta hiekkatörmiltä voi ihailla upeita Oulujärven maisemia. Parhaita näköalapaikkoja ovat Lentohiekat, Mansikkatörmä sekä Hautakaarteen törmä.

Sininen taivas heijastuu lainehtivaan aavan järven pintaan. Takana näkyy hennosti pilvenhattaroita.

Lintujen tarkkailu

Ärjänsaari on erinomainen paikka lintujen tarkkailuun. Alueella esiintyy tyypillistä järvi- ja metsälajistoa. Muistathan, että Kirkkosäikän lintujen pesimisalueelle meneminen on kiellettyä 1.5.–31.7. välisenä aikana.  

Linnun jättämä räpyläjalkojen jälkijono näkyy vaaleassa rantahiekassa.

Muut aktiviteetit

  • Uinti: Uinti on sallittua kaikkialla Ärjänsaaren rannoilla. Voit uida ja ottaa aurinkoa, nauttia rannan merellisestä tunnelmasta tai pelata rantalentopalloa ja heitellä frisbeetä. Ota oma pallo tai frisbee mukaan. Uit Ärjänsaaren vesissä omalla vastuulla.
  • Kalastus: Ärjänsaarta ympäröi Oulujärvi, joten kalavesiä on aina lähellä. Onkiminen ja pilkkiminen on mahdollista jokaisenoikeuksin. Kaikkeen muuhun kalastamiseen tarvitset luvat. Tarkempia tietoja löydät sivulta kalallakainuussa.fi.
  • Geokätköily: Ärjänsaaresta löytyy geokätköjä (geocache.fi), joiden etsiminen on hauskaa ja oiva tapa tutustua saareen.
  • Hiihto: Ärjänsaaressa voi liikkua hiihtäen ja lumikenkäillen. Koutaniemi-Vuoreslahden kyläyhdistys (koutavuores.net) järjestää Ärjän kierrän -laturetken vuosittain maaliskuussa.
  • Marjastus ja sienestys: Marjastus ja sienestys on sallittua Ärjänsaaressa.
  • Valokuvaus: Ärjänsaaressa riittää kuvattavaa pienistä yksityiskohdista laajoihin maisemapanoraamoihin.
  • Vapaaehtoistyö: Ärjänsaaressa järjestetään kesäisin erilaisia talkootyötapahtumia. Tarkemmat tiedot talkoista löytyvät Ajankohtaista-sivulta.
    Kesällä Ärjänsaaressa laiduntavat myös lampaat ja lampaiden hyvinvoinnista huolehtivat lammaspaimenet. Kesän lammaspaimenviikkojen hakuaika on tammikuussa. Lue lisää Ärjänsaaren ja Metsähallituksen muiden kohteiden lammas- ja lehmipaimennuksesta.