Melonta ja soutu

Lentuan alue sekä siihen liitetty Harakkasaari Lammasjärvellä tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet lyhyempään ja pitempään retkeilyyn vesillä. Lentuan saarissa on vesiretkeilijöille tarkoitettuja huollettuja tulentekopaikkoja ja laavuja sekä autiotupa Lehtosaaressa.

Lentuan vuokrakodan vieressä on veneiden vesillelaskupaikka. Rannat ovat luonnonrantoja, mutta vähänkin veden aikana taukopaikoille rantautuminen onnistuu pienemmällä veneellä. Veneellä liikkujien on syytä muistaa, että pinnan alla lymyilee kivikoita yllättävissäkin paikoissa. 

Metsähallituksella ei ole Lentualla vuokrattavia veneitä. Veneen vuokrausta voi kysyä esimerkiksi Wild Taigan (wildtaiga.fi) yrityksiltä.

Retkeilijä meloo kajakilla järvellä aurinkoisessa säässä lähellä rantaa. Taustalla näkyy mäntymetsää.

Patikointi

Koska Lentuan luonnonsuojelualue koostuu pääosin vesistä, merkittyjä reittejä on vähän. Lentuankosken polkua (1 km) pitkin pääsee helposti Lentuankoskelle. Lisäksi saarissa risteilee merkitsemättömiä polkuja. Koskelle asti reitti on esteetön. Lisäksi saarissa risteilee vanhoja merkitsemättömiä polkuja. 

Harakkasaaressa on selkeästi näkyvä harjun päällä kulkeva polku. Vaikka polkua ei olekaan merkitty maalimerkein, ei suhteellisen pienellä saarella ole eksymisen pelkoa.

Harakkasaaren pääsee kiertämään kävellen myös talvella. Hiihtolatujen kunnossapidon yhteydessä Kuhmon kaupunki pohjustaa ladun vierelle kävelyreitin. Lähtöpaikka on silloin Hotelli Kalevalan vieressä sijaitsevan Taidepajan rannassa tai Kuhmon luontokeskus Petolan pihassa.

Kaksi ihmistä hiekkarannalla männyn oksien alla. Taustalla järveä ja metsää.

Ryhmäopastukseen osallistuminen maastossa

Lentuan luonnonsuojelualueella ei järjestetä säännöllisiä opastettuja retkiä, mutta koululais- ja lapsiryhmien luonto-opastusta ja -opetusta varten on laadittu erilaisia ohjelmapaketteja, jotka liittyvät erityisesti Lentuan alueen ja Lauttavaaran luontokoulumetsän muodostamaan kokonaisuuteen.

Lauttavaaran luontokoulumetsä sijaitsee Lentuankoskentien alkupäässä, noin 10 km Kuhmon keskustasta ja 5 km Lentuan pysäköintialueelta. Nämä muodostavat yhdessä monipuolisen kokonaisuuden esimerkiksi leirikouluille.

Lisätietoja erilaisista ryhmäopastusmahdollisuuksista saa Kuhmon luontokeskus Petolasta sekä Petolan opettajan sivuilta ja Lauttavaaran opettajan sivuilta.

Kalastus

Kuvassa koski jonka rannalla olevilla kivillä seisoo ja kalastaa ihminen. Taustalla järvi jonka rannoilla on metsää.

Onkiminen ja pilkkiminen Lentualla ja Harakkasaaren lähellä Lammasjärvellä on sallittua jokaisenoikeudella.

Muuten niin Lentuanjärvellä kuin muuallakin kalastamiseen tarvitaan valtion kalastonhoitomaksu (eräluvat.fi)

Kalastonhoitomaksuun sisältyy uistelu yhdellä vavalla. Mikäli kalastuksessa käytetään useampia vapoja, tulee lunastaa Pohjois-Pohjanmaa - Kainuu vapalupa 5411 (eraluvat.fi). Vapalupa oikeuttaa myös käyttämään kalastuksessa useampaa kuin yhtä vapaa (max 8) niillä Metsähallituksen hallinnoimilla vesillä, joissa yhdellä vavalla kalastus on sallittua kalastonhoitomaksulla. Lupa kattaa valtion vesialueet Lentualla, mutta ei Lentuankoskea. Lupa kattaa myös Harakkasaarta ympäröivät valtion vesialueet Lammasjärvellä. Kalalle lähtiessä on aina syytä tarkistaa vesialueiden rajat.

Valtion kalastuslupia voi ostaa Metsähallituksen erälupien verkkokaupasta (eraluvat.fi).

Lentuankoskelle kalastuslupia myy Korpisalmen kalastuskunta I (Lisätietoja Lentuankosken leirintäalueelta, puh. 040 773 0050) ja urheilu- ja kalastustarvikeliike Pääkkönen & Piirainen.

Lammasjärvellä Harakkasaaren lähellä olevat vesialueet kuuluvat Korpisalmen kalastuskunta I:n piiriin. Lupia voi ostaa urheilu ja kalastustarvikeliike Pääkkönen&Piiraiselta.

Kalastajan on tarkistettava kalastusrajoitukset osoitteesta kalastusrajoitus.fi.

Muut aktiviteetit

Hiihtäjä katselee taustalla kulkevaa metsäpeurajonoa.

  • Hiihto: Harakkasaarta kiertää talvisin sekä perinteisen että vapaan hiihtotyylin ladut. Latujen ylläpidosta vastaa Kuhmon kaupunki ja ajantasaiset latujen kunnossapitotiedot löydät sivulta kuhmo.fluentprogress.fi/outdoors.
  • Erävaellukset hiihtäen: Lentualla voi liikkua hiihtäen, mutta alueelle ei ajeta valmiita latuja. Talvisella hiihtoretkellä voi tavata jäällä lepäilevän peuratokan tai ainakin niiden jälkiä. Hiihtoretken kohokohtia voi olla myös suden tai ahman jälkien havaitseminen.
  • Lintujen tarkkailu: Lentua tarjoaa hyvät mahdollisuudet tarkkailla rantojen ja vesistöjen lintuja.
  • Lumikenkäily: Lentualla on hyvät mahdollisuudet lumikenkäilyyn. Myös Harakkasaaren harju tarjoaa haastetta lumikenkäilyyn.
  • Katsella nähtävyyksiä ja näköaloja: Lentuanjärvi ja Lentuankoski sekä Harakkasaari tarjoavat upeita luontoelämyksiä kaikkina vuodenaikoina ja vuorokaudenaikoina.
  • Marjastus ja sienestys: Marjastus ja sienestys on sallittua suojelualueen ranta-alueilla ja saarissa.
  • Metsästys: Luonnonsuojelualueen saaret ovat metsästysrauhoitusaluetta, joilla metsästys on kokonaan kielletty. Muutoin Lentuan luonnonsuojelualueella metsästys on sallittu paikallisille asukkaille valtionmailla yleisten metsästyssäännösten ja voimassaolevan järjestyssäännön mukaisesti.
    • Lentua jakautuu kahteen pienriistan metsästysalueeseen: Itä-Kuhmon alueeseen (lupa-alue 5618) kuuluvat Kotasaari, Kotaniemi, Varissalo, Niska-aho ja Lentuankoski. Muut alueet kuuluvat Länsi-Kuhmon pienriistan metsästysalueeseen (lupa-alue 5617). Luvat voi ostaa Metsähallituksen erälupien verkkokaupasta (eraluvat.fi).
  • Moottorikelkkailu: Kuhmon moottorikelkkaura kulkee Harakkasaaren kautta. Muuten moottorikelkkailu on luvallista jääpeitteisillä vesialueilla. Koska alueella liikkuu metsäpeuroja, on suositeltavaa liikkua ainoastaan merkityillä urilla.
  • Purjehtiminen ja moottoriveneily: Moottoriveneen käyttö on sallittua. Myös purjehtiminen on mahdollista. Oman veneen saa laskettua Lentuan vesille esimerkiksi Lentuan luontotuvan rannassa. Vesiskootterin käyttö suojelualueella on kielletty.
  • Uinti: Harakkasaaren hiekkarannat ovat kautta aikain houkutelleet uintiretkelle. Lentualla on upeita hiekka- ja kalliorantoja, jotka tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet uimiseen. Uinti on sallittua kaikissa Lentuan alueen järvissä ja lammissa. Uit alueen vesissä omalla vastuulla. 

Kaksi ihmistä kahlaa järvessä. Etualalla hiekkarantaa ja mäntyjä. Taustalla järvi ja metsäisiä saaria.

Kahden retkeilijän varjot hiekkarannalla.