Mitä Kermajärvellä voi tehdä?

Meloa ja soutaa

  • Kauniilla Kermajärvellä on rauhalliset melonta- ja veneilyolosuhteet omatoimiselle retkeilijälle. Kermajärvi on noin 13 km pitkä alue, joten koko alueeseen tutustumiseen kannattaa varata vähintään 1 - 2 päivää. Aiempi melontakokemus on alueella tarpeen ison selkäveden ja sokkeloisen saariston takia. Kermajärven kartta riittää hyvin opastamaan alueella liikkujaa.
  • Kermajärvelle voi suunnata esimerkiksi Heinävedeltä, Karviosta tai Kermankoskelta.
  • Tutustu myös veneilijöiden erityispalveluihin sekä omalla veneellä saapuvien opastukseen.

Tehdä erävaelluksia meloen

Kermajärven alueella ja sen läheisyydessä on kolme retkisatamaa, joiden yhteydessä voi myös telttailla. 

Purjehtia ja liikkua moottoriveneellä

  • Kermajärvi on Heinäveden reitin pääjärvi, jonka keskellä on selkävesialue. Järven suurta selkää rajaa joka puolelta sokkelosaaristo. Alueella on retkisatamia palveluineen. 

  • Muistathan suoda pienillä saarilla ja luodoilla pesiville linnuille pesimärauhan.

Hiihtää huolletulla ladulla

Kermajärven jäällä kulkee hiihtoreitti Heinävedeltä Karvioon. Kannattaa muistaa, että virtaava vesi heikentää jäätä ja talven aikana virtausten paikat myös muuttuvat.

Kalastaa

Marjastaa ja sienestää

Alueen suurimmista saarista löytyy mustikoita ja puolukoita. Kannattaa muistaa myös alueen hyvät sienimaat.

Uida

Alueella ei ole virallista uimarantaa, mutta muun muassa retkisatamissa voi uida. Alueelta löytyy myös uimiseen soveltuvia pieniä hiekkapoukamia.