Ohjeita Siikalahdella liikkumiseen

Siikalahdella on

sallittua

  • liikkuminen jalan
    • Alueella retkeiltäessä on tärkeä pysyä ohjatuilla poluilla ja reiteillä.
  • liikkuminen hiihtäen.

rajoitettua

  • Tulenteko ja leiriytyminen, jotka on sallittu vain niitä varten osoitetuilla paikoilla.
  • Muuhun kuin jokaisenoikeuksiin kuuluvaan toimintaan tarvitaan pääsääntöisesti Metsähallituksen lupa. Tällaista voi olla esimerkiksi tutkimustoiminta ja järjestetyt tapahtumat. Lisätietoa tarvittavista luvista: tutkimus- ja liikkumisluvat (metsa.fi) ja tapahtumien luvat ja ilmoitukset (metsa.fi).
  • Dronen lennättäminen Siikalahdella on luvanvaraista toimintaa, sillä Siikalahti kuuluu ADIZ rajavyöhykkeeseen ja tarkemmin itärajaa myötäilevään EFR 100 -vyöhykkeeseen. 
    • Dronen lennättäminen ADIZ -vyöhykkeellä edellyttää RPAS -lentosuunnitelman tekemistä AIS Finlandille. 
    • Dronen lennättämiseen EFR 100 -vyöhykkeellä tarvitaan lisäksi aina poikkeuslupa puolustusvoimilta. 
    • Lentosuunnitelman laadintaohjeita ja lähetyslomakkeet löytyvät Fintraffic ANS:n ilmailutiedotuspalvelun verkkosivuilta (fintraffic.fi). Lisätietoja dronen lennättämisestä saa Fintraffic ANS:n sivuilta (ais.fi)
    • Siikalahdella on lisäksi erityisesti huomioitava, että alue on linnustoltaan arvokas. Metsähallitus suosittaa, että dronen lennättämistä vältettäisiin kaikilla luonnonsuojelualueilla ja muilla tärkeillä suojelukohteilla ainakin 1.3.–30.10. välisenä aikana. 

kiellettyä

  • Tulenteko maastopalovaroituksen aikana:
    • Kielto ei koske luontotuvan hormilla varustettua tulisijaa.
    • Tulenteko on kielletty muualla, kuin luontotuvan piha-alueella olevalla tulentekopaikalla.
  • lemmikkieläinten vapaana pitäminen
  • puiden, pensaiden tai muiden kasvien ja niiden osien ottaminen ja vahingoittaminen
  • maa- tai kallioperän vahingoittaminen ja maa-ainesten tai kaivoskivennäisten ottaminen
  • luonnonvaraisten selkärankaisten eläinten pyydystäminen, tappaminen tai hätyyttäminen tai niiden pesien hävittäminen
  • selkärangattomien eläinten pyydystäminen tai kerääminen
  • metsästäminen
    • Metsästys ei ole sallittua Siikalahdella, joka on Suomen tärkein sisävesikohde lintujen suojelussa. Tutkimusten mukaan lintujen suojelu esimerkiksi Siikalahden pienellä alueella parantaa muiden alueiden lintukantoja. Siikalahdella painotus on luontoharrastamisen ja -matkailun kehittämisessä. Luonnon monimuotoisuutta edistetään erilaisilla hoitotoimenpiteillä.
  • moottoriajoneuvolla ajo siihen osoitettuja teitä lukuun ottamatta
  • roskaaminen tai rakenteiden vahingoittaminen.

Ennakkovarustautuminen

Matkapuhelimien kuuluvuus

  • Matkapuhelimien kuuluvuus on hyvä Siikalahden alueella.
  • Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku. Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.

Varusteet ja turvallisuus

Sesonkiajat

  • Lintuaika alkaa huhtikuussa jatkuen aina lokakuulle asti. Kovin tohina lintujen tarkkailupaikoilla käy luonnollisesti kevät- ja syysmuuttoaikoihin.
  • Arktika: Suurimmat hanhimäärät noin 20.5. tienoilla.
  • Yölaulajat: Toukokuu-kesäkuu yöllä noin klo 23 lähtien.
  • Sudenkorentojen paras aika alkaa toukokuun lopussa.
  • Kasvit: Lehtokasvit toukokuussa, kosteikkokasvit heinäkuussa.

Hätänumero 112

Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet hätätilanteisiin.

112 Suomi -sovellus.

Lataa puhelimeesi 112 Suomi-sovellus (112.fi). Kun hätäpuhelu soitetaan 112 Suomi -sovelluksen kautta, niin hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti tiedon soittajan sijainnista.

Retkietiketti

Piirretty kuva, jossa perhe kävelee kesäisellä polulla.

1. Kunnioita luontoa. 

2. Suosi merkittyjä reittejä.

3. Leiriydy vain sallituille paikoille.

4. Tee tulet vain sallituille paikoille.

5. Älä roskaa.

Lue lisää