Korouoman keskiosassa ruhjelaakso muodostaa ympäröivän maaston alapuolelle kuluneen rotkolaakson, jonka seinämät ovat jyrkkiä ja paikoin pystysuoria, useita kymmeniä metrejä korkeita kalliojyrkänteitä. Valtavien kivi- ja kalliolohkareiden muodostamat alueet ovat pysyneet avoimina kasvillisuudesta, ja ne ovat vaikuttava näky laakson pohjalla.

Monet nähtävyydet ovat Korouoman patikointireittien, Koronjään ja Piippukallion pihauksen varrella.

Koivuköngäs

Koivuköngäs on neljämetrinen putous Korouoman pohjoisosassa. Koivuköngäs on loivapiirteinen ja siinä vesi laskee portaittain, kuitenkin kuohuten. Kevättulvien aikaan ja sateiden vaikutuksesta kesällä ja syksyllä köngäs on vaikuttavan näköinen. Koivukönkäälle pääsee Kurtankaltiontieltä, joka on Rovaniementien tuntumassa.

Saukko-ojan putous

Aivan Korouoman reitin varrella sijaitseva Saukko-ojan putouksen korkeus on 8 metriä. Putous on jyrkkä, joten vesi kuohuaa ja kohina on voimakas.

Piippukallio

Korouoman laakson länsirinteellä oleva Piippuköngäs tarjoaa upean näkymän laakson ylitse. 

Piippukallion lisäksi länsirinteellä on useita näköalatasanteita, joilta kannattaa pysähtyä ihastelemaan avautuvia maisemia.

Korouoman jääputoukset

Jyrkänteiltä alas kohisten laskevat pienet purot jäätyvät talvisin jääputouksiksi, jotka säilyvät sulamatta myöhäiseen kevääseen. Sademäärä ja pakkaset vaikuttavat jääputouksien määrään ja muotoon. Useimmille retkeilijöille riittää putousten ihastelu etäämmältä, kun kiipeilyn aktiiviset harrastajat uhmaavat pakkasia ja kiipeilevät putouksia ylös kohti kalliotasannetta.

Korouomalla putouksia on kymmeniä. Koronjää-päiväreitillä niistä on kuusi. Reittiä myötäpäivään kiertäen näet putoukset tässä järjestyksessä:

Revontuliputous

Pitkä, kapea yhtenäinen jääputous jyrkässä kalliossa. Lumisella jyrkänteellä kasvaa pieniä puita.

Revontuliputouksen jää on usein lohkeilevaa ja jääkerros ohut, sillä vettä virtaa useimmiten vain syystalvesta.

  • Seinämän korkeus noin 40 metriä
  • Seinämän leveys 5-10 metriä
  • Seinämän jyrkkyys 80-90 astetta

Tuulen tie

Kalliolla kerroksittain lyhyitä jäisiä putouksia, kallion päällä kasvaa puita ja alhaalla lohkareiden päällä lunta.

Ohuita, puikkomaisia jäämuodostumia, suurimmaksi osaksi pystysuora. Ei sovellu kiipeilyyn joka talvi.

  • Seinämän korkeus noin 40 metriä
  • Seinämän leveys 80-100 m
  • Seinämän jyrkkyys 85 astetta

Jaska Jokunen

Korkea ja leveä yhtenäinen jäinen putous jyrkällä kalliolla. Luminen maisema ja puita ympärillä.

Jaska Jokuseen vettä virtaa yleensä vain syystalvella ja jää on useimpina vuosina ohutta ja lohkeilevaa. Seinämän keskiosaan muodostuu joinakin talvina jääluola, joka sopii vaikkapa arktiseen yöpymisseikkailuun.

  • Seinämän korkeus 50 metriä
  • Seinämän leveys 20-60 metriä 
  • Seinämän jyrkkyys 50-90 astetta

Onnekas

Matalan kallion seinällä kapea jäinen putous. Ympärillä puita ja edessä lumisia kivilohkareita.

Onnekas on harvemmin muodostuva jääputous, joka sijaitsee Mammuttiputoukselta noin 100 metriä Korojokea ylävirtaan.

  • Seinämän korkeus 50 metriä
  • Seinämän leveys 20-25 metriä
  • Seinämän jyrkkyys 80-90 astetta

Mammutti

Leveä ja korkea jäinen putous korkealla kalliolla. Päällä kasvaa puita ja edessä lumen keskellä puita.

Mammuttiputous on Korouoman suosituimpia kiipeilypaikkoja. Leveässä putouksessa on useita eritasoisia kiipeilyreittejä. Putouksen oikean reunan korkeus on noin 50 metriä ja leveys vaihtelee vuosittain. Jäätikön muodostava puro saa alkunsa Yli-Vohon vaaran rinteeltä. Pääosa puron kirkkaasta vedestä tulee lähteestä ja siksi muodostuva jäätikkö onkin hyvin sininen.

  • Seinämän korkeus 35-50 metriä
  • Seinämän leveys 40 metriä
  • Seinämän jyrkkyys 50-90 astetta

Ruskea virta

Rosoisen kallion keskellä korkea ja leveä jääseinä, kallion päällä ja alaosassa puita.

Piippukallion Ruskea virta on Korouoman suurin ja korkein jääputous. Korouoman korkeimpana jääputouksena se antaa haastetta kokeneemmallekin jääkiipeilijälle. Keskialueen reiteillä on korkeutta noin 60 metriä. Veden virtaus on voimakasta läpi talven ja pakkassyksyinä jäätä pääsee kiipeämään jo loka-marraskuun vaihteessa. Viimeiset jääkuutiot sortuvat seinämältä yleensä alas touko-kesäkuun vaihteessa.

  • Seinämän korkeus 35-60 metriä
  • Seinämän leveys 40 metriä
  • Seinämän jyrkkyys 70-90 astetta

Lisätietoja Korouomasta Posion matkailun sivuilta (posiolapland.com).

Korouoman jääputoukset -esite


Pdf, 430 kt (julkaisut.metsa.fi)