Patikointi

Retkeile kauniilla merenrantareitillä vanhan mäntymetsän katveessa. Ihastuttavassa ja helppokulkuisessa päiväretkikohteessa voit tuntea meren ankaran voiman ja äärettömän tyyneyden. Näet päättymättömältä vaikuttavan avomeren ja lukuisat saariryhmät karuine kasvustoineen. Meren läheisyydestä löydät pehmeät hiekkarannat ja pyöreäksi hioutuneet merenrantakivikot. Terveleppien täyttämän merenrantalehdon katveeseen pääset suojaan tuulelta ja paahtavalta kuumuudelta.

Tulenteko- ja levähdyspaikkoja on useampia ja ne ovat helposti saavutettavissa myös lasten kanssa. Edestakaisin kuljettavan reitin varrelta löytyy kolme pysäköintipaikkaa, joiden ansiosta voit koko reitin kulkemisen sijaan halutessasi valita myös lyhyempiä pistoreittejä. Reitti on osittain esteetön. 

Koira ja lapsi istuvat ison kiven päällä ja katselevat ulapalle.


Lintujen tarkkailu 

Hierkonpolun merimaisemaan kuuluvat kirkasääninen kalatiira ja heleä-äänisempi lapintiira. Kahlaajat, kuten punajalkaviklo ja rantasipi viihtyvät rannan tuntumassa. Erilaiset sukeltajat kuten telkkä, tukkakoskelo ja pilkkasiipi pesivät alueen rannikolla.
Luodoilla avoimen meren äärellä pesii sinisimpukoita ravintonaan käyttävä haahka.
Kuivassa männikössä asustavat töyhtöpäinen töyhtötiainen ja pieni kaarnan värinen puukiipijä. Pensaikossa ja aukeammilla paikoilla voit havaita vaikkapa pitkäpyrstöisen pikkulepinkäisen. 

Vesilintuja poikasineen uimassa tyynessä vedessä.

Muut aktiviteetit

  • Geogätköily: Hierkopolulla voi harrastaa geokätköilyä. Reitin varrelta löydät useampia kätköjä. 
  • Kalastus: Onkiminen ja pilkkiminen ovat alueella sallittuja jokaisenoikeudella.
  • Marjastus ja sienestys: Reilan alueella voit kerätä marjoja ja ruokasieniä. Hierkonpolun varrella kasvaa runsaasti tyrniä. Muistathan olla vahingoittamatta kasveja, jotta saamme nauttia marjasadosta myös tulevaisuudessa.
  • Melonta: Merimelonnan ystäville alue lukuisine saarineen ja luotoineen on erinomainen kohde. Lue lisää turvallisesta melonnasta.
  • Uinti: Reidun saunalla on uimaranta ja varaussauna. Uimarannan yhteydessä on pukukopit. Muistathan että koirat ovat tervetulleita Hierkonpolulle uimarantaa ja saunan aluetta lukuun ottamatta, joten uithan koirasi kanssa toisaalla. Saunavaraukset saunaa ylläpitävältä Reilan kyläyhdistys REIDU ry:ltä (reidu.yhditysavain.fi).
  • Purjehdus ja veneily: Hierkonpolku on Selkämeren veneilyreittien varrella. Reidun saunan läheisyydestä löytyy Reilan pienvenesatama, jossa on veneenlaskuramppi. Pienvenestamasta on mahdollista vuokrata kunnalta venepaikkoja (vierassatamat.fi).
  • Vapaaehtoistoiminta Hierkonpolulla: Hierkonpolku on rakennettu kokonaan talkoovoimin.  Talkootyön on järjestänyt Reilan kyläyhdistys REIDU ry (reidu.yhdistysavain.fi.)