Kaksi lasta sahaa polttopuita.

Outdoor Express -bussit liikennöivät kesän aikana Tampereelta Seitsemiseen!

(Julkaistu10.4.2024)

Outdoor Express -bussit liikennöivät kesäkaudella Tampereelta Seitsemiseen. Bussit kulkevat toukokuusta elokuun loppuun joka kolmas viikonloppu lauantaisin ja sunnuntaisin. Seitsemiseen ajetaan yksi meno-paluu kumpanakin viikonlopun päivänä. Bussi lähtee Tampereelta klo 10.15 ja paluukyyti lähtee Seitsemisestä klo 17:15. Lähtöpaikkana Tampereella on Tampereen Rautatieaseman edusta. Matkalla pysäkit Lielahdessa, Ylöjärvellä ja Mutalan Helmellä. Seitsemisestä paluukyyti lähtee luontokeskukselta. Bussi liikennöi myös puiston sisäisesti Koveron perinnetilalle ja Saari-Soljaselle.

Huomioithan, että voit myös tulla lauantaina ja palata sunnuntaina. Yövy maastossa tai vaikka Luontokeskuksen majatalossa (seitaelamys.fi)

Outdoor Expressin aikataulut ja liput (outdoorexpress.fi)

Henkilö kävelee mäntymetsässä.
 

Koveron perinnetilan ryhmäopastukset varattavissa verkkokaupan kautta!

(Julkastu 5.3.2024)

Koveron perinnetilalla järjestetään kesäaikaan aukioloaikoina (6.6. - 31.8. to - su 11-17) opastuksia, joissa opas kertoo paikan historiasta ja vanhan ajan elämästä. Opastuksia pidetään kaiken ikäisille.

  • Opastus kestää noin tunnin ja maksaa 50€ ryhmää kohti. Ryhmän enimmäiskoko on 25 henkilöä. Isompien ryhmien on tehtävä varaus usealle tunnille.
  • Opastukset on nyt varattavissa verkkokaupan (eraluvat.fi) kautta.
  • Varaukset on tehtävä vähintään viikkoa ennen opastusajankohtaa.
  • Huomioithan, että jokainen varattava tunti on klikattava omana tuotteena ostoskoriin. Älä lisää mitään kohtaan määrä/KPL. Laskutustietojen viimeisenä on Lisätietoja -laatikko. Kirjoita sinne ryhmänne nimi.
  • Varhaiskasvatuksen ryhmille opastus on maksuton. Varhaiskasvatuksen ryhmien on varattava opastus edelleen asiakaspalvelumme kautta: sisasuomi(at)metsa.fi, 0206 39 5270.
  •  Jos haluat opastuksen aukioloaikojen ulkopuolella, voit tiedustella opastuksia yrittäjiltä.  

Vinkit retkille

(Päivitetty 10.4.2024)

  • Polut ovat pääosin lumisia ja jäisiä. Sulaa on vasta paikoitellen. Varaudu siis pitäväpohjaisilla ja pitkävartisilla kengillä. Pitkäjärvelle tai Soljasen suoalueelle ei ole aurattu talven aikana tietä, eikä niille kohteille siten pääse.
  • Luontokeskus palvelee:
  • Seitsemisen luontokeskuksen majatalon huoneet on varattavissa Seita Elämyspalvelujen verkkosivuilta. ​​​​​​
  • Luontokeskuksesta vuokraat näppärästi välineet retkellesi
  • Vesipisteet:
    • Koveron pysäköintialueella on kaivo.
    • Kirkas-Soljasen kaivovesi täyttää talousveden laatuvaatimukset, mutta siinä on kolimuotoisia bakteereja yli suositusten.
    • Pitkäjärven kaivovesi täyttää talousveden laatuvaatimukset, mutta vedessä on mangaania ja rautaa yli suositusten.
  • Saapuminen Seitsemiseen on helppoa. Luontokeskuksella on maksulliset sähköautojen latauspisteet.
  • Reiteillä ei ole varsinaista talvikunnossapitoa mutta yleensä vähintäänkin Runokankaalle ja Aarnipolulle tamppautuu polut. Myös Torpparintaipaleella liikutaan talviaikaan.
  • Lataa tai tulosta mukaasi Seitsemisen esitekartta (julkaisut.metsa.fi)
  • Vilkaise ennen retkeä Retkietiketti!

Seitsemisen kansallispuisto sai kestävän matkailun Sustainable Travel Finland merkin

(Julkaistu 21.12.2023)
Seitsemisen kansallispuistolle myönnetty STF-merkki on osoitus arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Sustainable Travel Finlandin logo.

Seitseminen sai kiitosta kestävämpien liikkumisen tapojen edistämisestä ja tiivistä yhteistyöstä alueen yrittäjien kanssa. Myös Rikosseuraamuslaitoksen kanssa toteutettu vankiyhteistyö sai kiitosta. Seitsemisen kansallispuistossa toteutetaan maaston huolto- ja rakennustöitä yhteistyössä vankien kanssa.

Sustainable Travel Finland on ns. sateenvarjomerkki, joka kerää alleen Suomen matkailun vastuulliset toimijat. Merkin saanut toimija on kestävän matkailun edelläkävijä ja pyrkii kaikessa toiminnassaan vähentämään toiminnan haitallisia vaikutuksia ympäristöönsä niin globaalisti kuin paikallisesti. Merkki myönnetään määräajaksi ja se edellyttää toiminnan jatkuvaa kehittämistä kohti ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävämpää ja vastuullisempaa matkailua.

Lisätietoa STF-merkistä (visitfinland.fi)

Seitsemisessä on geokätköjä, joiden avulla tehdään tutkimusta

(Julkaistu 5.6.2023)
Torpparintaipaleella on nyt geokätköistä muodostuva tutkimuspolku. Tutkimuksessa selvitetään, miten ihmiset kokevat erilaiset ja eri tavoin käsitellyt metsäympäristöt. Jokaisella geokätköllä on mahdollista vastata geokätkön ympäristöä ja pelillisiä elementtejä koskeviin tutkimuskysymyksiin suomeksi tai englanniksi. Tutkimukseen osallistuminen ja vastaaminen ovat täysin vapaaehtoista, kätköt voi siis kiertää myös ilman tutkimukseen osallistumista. Kaikki vastaukset ovat arvokkaita tutkimukselle.

Tiedote aiheesta (uef.fi) 

Uutisia Seitsemisestä

Vinkit retkeilyyn

Luminen männynoksa.

Talvella kannattaa pitää puhelin lämpimänä ja varavirtalähde mukana. Katso myös muut vinkit talviretkeilyyn: Retkeilyn ABC.